keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Tilinpäätös

Kiitoksia kaikille lukijoilleni kuluvasta vuodesta :)


Vuoden viimeinen työ on kaulahuivi. Samanlainen kuin nuo aikaisemmat neulomani siniset eli ihan tavallinen. Lankana tässäkin on Lidlistä ostettu lanka ja sitä kului 100 g.

Mitä on jäänyt käsityövuodesta käsiin :) Itseni mielestä torkkupeitto ja sängynpäällispeitto ovat aivan ihania ja olen todella ylpeä, että olen tuollaiset jaksanut tehdä...olivat ne niin kauan jo suunnittelun asteella, että jo oli korkea aikakin :)

Lankaa olen tänä vuonna saanut kulutetuksi yhteensä 15 kg 759 g...joukossa ei yhtään ohutta virkkauslankaa eli yhtään liinaa en ole tänä vuonna virkannut.

Ostanut olen tänä vuonna 8 kg 660 g ja saanut olen lankaa 2 kg 505 g. Oikeastaan plussan puolella olen sillä enemmän olen sitä kuluttanut kuin ostanut.

Ainoat ompelukset tänä vuonna on Väiskin peti (ja sille pari päällistä) ja Väiskille yksi sadeviitta. Todella vähän olen ompelukonetta käyttänyt :( Toivottavasti ompelukone on enemmän käytössä ensi vuonna :)

Oikeen Hyvää ja Rauhallista Uutta Vuotta :)

sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Jotain valmistakin

Kiitoksia kaikille joulun toivotuksista :)

Joulu on mennyt rauhallisesti syöden, ulkoillen ja sarjoja katsellen (dvd:ltä). Mukaan on mahtunut myös hieman käsitöiden tekoa.


Novitan 7 Veljestä Polkka -langasta valmistui säärystimet. Lankaa niihin kului 192 g. Neuloin noista säärystimistä aika pitkät, joten lämmittävät hyvin :) Novitan Nalle Colori -langasta neuloin itselleni yhdet sukat ja niihin lankaa meni 79 g.


Istutin noin kuukausi sitten viime vuotiset amarylliksen sipulit isoon kukkaruukkuun ja nyt ne kukkivat :)


Nämä amaryllikset olivat koko kesän ulkona. Syksyllä sitten otin ne pois ruukuista ja vein varastoon, jolloin vihreät lehdet kuihtuivat....ja kuukausi sitten istutin ne uudelleen.


Tämän amarylliksen taas ostin ennen joulua ja tässä on kolme kukkavanaa :) Tässä kuva yhdestä kukkavanasta.....7 yksittäistä kukkaasta! En ole koskaan noin paljon nähnyt kukkia yhdessä kukkavanassa.


Tämä oli kaiken lisäksi kerrottu kukka :) jota en ostovaiheessa huomannut.


Väiski huilasi jalkojeni päällä :)


Vähän tuollainen "kunnollinen" kuva Väiskistä...näitä on todella vaikea saada otettua. Tässäkin on juuri leikitty, joten vanha matto on ihan rypyssä Väiskin alla.


Ompelukoneella en ole vieläkään tehnyt mitään, mutta suunnitelmissa olisi edelleen :) Minun pitäisi ommella itselleni ainakin muutama pusero ja miksei jokunen hamekin. Onneksi on lomaa vielä jäljellä reilusti.

Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille!

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Joulu

Joulu tulla jollottaa....kaksi päivää vielä ensi viikolla töitä ja sitten alkaa pitkä joululoma :) Jos vaikka saisi loman aikana ommeltua jotain...pitäisi ommella itselleni mm. jotain vaatteita.


Ostin vielä yhden Noro kerän ja neuloin siitä itselleni huivin. Onhan tuo huivi todella kaunis väreiltään, mutta silti en Norosta erityisemmin pidä....on todella epätasaista lankaa ja menee kippuraan koko ajan neuloessa.


Neuloin toisen tälläisen huivin isälleni syntymäpäivälahjaksi. Tuo on aivan ihanaa lankaa, kun ei kutita yhtään. Tuo lanka on Lidlistä ostettua Sock Yarn -lankaa. Kumpaankiin huiviin lankaa kului 100 g.


Komia on hammaskalusto vai mitä :)


Väiski on juuri herännyt, kiuten tuosta yläkuvan haukotuksesta voi päätellä.


Tässä taas Väiski tutustuu Eijaliisaan :)


Ostin tällaisen kivan enkelituikukipon :)


Piparintuoksuista Joulua ja Idearikasta Uutta Vuotta 2009 :)

t: möhönasu

torstai 11. joulukuuta 2008

Jotain pientä

Tässä toinen niistä viime viikonloppuna tärkätyistä liinoista.



Siitä tuli tuollainen karkkikori :) Tämä meni napurille kiitokseksi omenoista ja muutenkin jouluntoivotuksena.

Toinen isompi kori odottaa vielä sitä, että mitä siihen laitan....se kori jää luultavasti ihan itselleni.

Ompelin eilen ensimmäisen kerran koneen huollon jälkeen ja hyvältä tuntui :) Ihanan pehmeä ääni eli kannatti käyttää välillä huollossa (melkein 30 vuoden ompelun jälkeen) :D Uusi poljinkin tuntui hyvältä, joten nyt odotan vaan pitkää joululomaa....mutta vielä on töitä jouluun asti :)

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Ei käsitöitä....

...taikka ehkä sitten kuitenkin :)


Tänä viikonloppuna olen yritännyt tehdä kukkaasetelmia :) Vaalea kori minulla oli jo ennestään, kuivattuja hedelmiä, käpyjä, sammalta.....ja tietysti itse kukat (ostettuja) :) iso joulutähti ja toisena jouluruusu. Kyllähän tuosta asetelma tulikin. Itse olen ainakin tyytyväinen...näyttää luonnossa nätimmältä kuin tuossa kuvassa.


Toinen pienempi asetelma hyasintistä. Tuokin ruukku minulla oli ennestään....muistaakseni sain sen viime jouluna. Kaikki purkit kannattaa säästää :) sillä ei sitä koskaan tiedä mihin niitä tarvitsee.


...ja paljon kuivattuja hedelmiä, joita aion käyttää koristeena :) Kuivasin myös Garanbolaa ja pienen ananaksen.


Tänään teimme kaksi piparkakkutaloa :) Tämä talo jää meille...huomaattehan mäyräkoiran tuossa vasemmalla :)...mieheni tekemänä. Tuo lumiukko näkyy hieman huonosti tuossa.....


Tämän annamme lahjaksi :) Mieheni ihmetteli, että miten ihmeessä olemme joskus voineet tehdä 7 piparkakkutaloa yhtenä päivänä? Yllättävästi noihin meni aikaa ihan tuhottomasti :) Palaneita sormia on myös muutamat ja lisäksi mieheni poltti ylähuulensa, kun vaistomaisesti lykkäsi sokerisen sormen suuhunsa. No, tältä vuodelta on taas torpat tehty :) ja nuokin ovat luonnossa paremman näköisiä.

Niin...sain kummatkin (omani ja siskoni) ompelukoneet huollosta perjantaina :), mutta en ole vielä entinyt ommella yhtään. Tärkkäystäkin olen harrastanut tänään, mutta siitä sitten myöhemmin :) Kumma...joskus tuntuu, että viikonloppuna saa vaikka mitä aikaiseksi :)

Piparintuoksuista alkavaa viikkoa teille kaikille :)

tiistai 2. joulukuuta 2008

Käsitöitä välillä

Nyt sitten niitä lupaamiani kuvia käsitöistä :)


Tämä on olanlämmitin eli idea on kirjasta: Kotilieden ihanat käsityöt. Mutta....tätä ei ole tehty tuolla ohjeella vaan eri tavalla (omalla) ja neulos (tuo kuvio) on taas Moda 6/2008 ohjeesta 4 eli huivin pitsineule. Lanka tässä on ihan tavallista Nalle Coloria ja sitä meni 161 g.


Tuossa kuvassa näkyy, että tuo on tehty yhtenä pitkänä pötkönä ja se on sitten neulottu yhteen.


Tässä muutama kukka taas koristeeksi eli hakaneulalla ne voi kiinnittää vaikka mihin :)


Tässä kolme uutta kännykkälaukkua :) eli noihin mahtuu pari kännykkää + muistiinpanovälineet...töissä käytän näitä....

Lankana noissa on Novitan Malibua ja Cocosta...kuten myös noissa kukissa. Lankaa kului yhteensä laukkuihin ja kukkiin 246 g.


Muutama yksinkertainen "asetelma" :) Punainen ämpäri, multaa, sammalta, koristeita...siinä se :)

...ja arvontavoittokin on kuulemma perillä...tässä kuva vielä siitä...


Odotan, että saan ompelukoneeni myös tällä viikolla....katsotaan kuinka käy :) vielä ei ole mitään kuulunut. On se kumma, että ideoita olisi vaikka kuinka....tietysti silloin, kun ei taatusti voi ommella yhtään mitään :D