sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Pääsiäisen odotusta....

Otsikko johtuu siitä, että odotan innolla pääsiäisen pyhiä. Jos vaikka silloin tuo sängynpeitto etenisi....tai onhan se edennyt tälläkin viikolla :) Viikonloppuna tosin ei paljonkaan, kun on ollut muuta puuhaa.

Tiistaina levitin kaikki palat olohuoneen lattialle. Olihan siinä hommaa, mutta levitetyksi sain. Sitten keräsin kaikki palat pinoihin ja aloitin virkkaamisen. Paloja peittoon tulee kaiken kaikkiaan 20 x 21 eli 420 palaa. Hiehan jäi paloja ylikin....odottamaan vaikka pienempää torkkupeittoa :), jonka taatusti virkkaan jossain vaiheessa....sen verran ihastunut olen tuohon peittoon jo tässä vaiheessa :)


Pituutta ja leveyttä peitolla on noin 2 metriä (tarkempi mitta tulee sitten, kun peitto on valmis) ja noita 2 metrin pötköjä on valmiina 6.....ja vielä on jäljellä aika monta. Olen virkannut nuo palat yhteen eli tuohon päälle tulee tuollainen sauma.


Reunoihin virkkaan vielä ylimääräisen reunan (10-20 cm) tuolla samalla ruskealla langalla, kun nuo saumat on virkattu.

Kävimme (äidin ja siskon kanssa) eilen Turun kädentaitomessuilla messukeskuksessa. Pakkohan sinne on joka vuosi mennä vaikka Turun messut ovatkin huomattavasti pienemmät kuin Helsingin tai varsinkinTampereen ihanat messut. Toivottavasti tulevaisuudessa myös Turkuun tulee vähän enemmän näytteilleasettajia. Nyt Turun messut ovat aika surkeat...minun mielestäni....Tamperea tuli ikävä :)


Tuossa ylhäällä näette ainoat ostokseni. 260 g villalankaa ja Marja-Leena Suvelan aivan ihana saippuapullo ja hammasmuki :) Hänen keramiikkaansa olen ostanut messuilta ennenkin. Nuo keramiikka-ostokset tiesin jo etukäteen ja onneksi Marja-Leena Suvela oli paikalla.

Tällä viikolla tuli myös Novitan uusi lehti ja sain myös Novitalta 200 g lankaa :) Laitoin nuo pääsiäisohjeet (kana ja narsissi) Novita Klubiin, josta kuka tahansa Novita Klubin jäsen voi käyttää niitä ja siitä hyvästä sain nuo langat :) Ihanan värisiä nuo Tennesseet :) Suunnitelmissa on, että noita voisi käyttää yhteen virkattuun hameeseen....



Mukavaa pääsiäisen odotusta teille kaikille :)

10 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Heippa! Hienosti edistyy peitto! Olin myös aika pettynyt messuihin - tosi vähän näytteilleasettajia.

KirsikanKukka kirjoitti...

Kiitos.
Hyvää pääsiäistä sinullekkin

TuuliS kirjoitti...

Kaunis peitto ja niin iloisenvärinen!

tohveli kirjoitti...

Läpijuoksuksi meni minullakin messut. Yhden olkalaukun ostin kun oli tarvetta.

Oikein mukavaa Pääsiäistä!

Kukka kirjoitti...

Tulee kyllä ihana peitosta!

Intsu kirjoitti...

Ihanaa ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa sinullekin! Kyllä sinun peitosta tulee upea!

Sipi kirjoitti...

Hieno peitto on tulossa :)Mukavaa pääsiäisen aikaa!

TeSa kirjoitti...

Peittosi on edennyt paljon. Ihanan iso.

wiiks kirjoitti...

Vau miten nopeasti tuo peitto on edennyt! Oikein hyvää pääsiäistä :)

lankafriikki kirjoitti...

Ohhoh, onpa komea peitto tulossa! Oot tehnyt kyllä ison homman. Itsellänikin on siöäidinneliöitä nyt koukulla, ja peitto niistäkin pitäisi tulla, sitten joskus :)